Kuka pitää huolta, kun yksin ei enää pärjää?

2,5 vuotta yrittäjänä ja kotiin senioreille annettavien tukipalvelujen tuottajana on antanut melko laajan kirjon kokemuksia siitä, millaista ikäihmisen elämä voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla. Elämäntilanteita ja tapauksia on laidasta laitaan, mutta joissakin tapauksissa asiakkaista herää suuri huoli. Huoli siitä, saako tarvitsemaansa palvelua ja hoitoa. Huoli siitä, toteutuuko hoito sovitusti. Huoli siitä, miten arki sujuu.

Huoli-ilmoitus on melko monelle tuntematon ja sen löytäminen oman kunnan kotisivuilta voi olla melko työlästä. Erittäin ikävää on, että huoli-ilmoitus voi johtaa hyvin hitaasti mihinkään toimenpiteisiin, vaikka huoli olisi suuri ja ikäihmisen kotona itsenäisesti pärjääminen lähes mahdotonta. Huolestuttavia tilanteita nähneenä tulee usein pohdittua, millaisessa yhteiskunnassa haluaisi itse vanhana elää. Tietysti turvallisessa. Ja sellaisessa, jossa ei koe olevansa yhteiskunnan taakka, vaan jossa nähdään oman elämäntyönsä tehneenä, arvokkaana ja tasavertaisena kansalaisena.

Usein vakavissa tilanteissa iän mukana tuomien sairauksien ja ikääntymisen muutosten myötä ikäihminen ei välttämättä edes itse tunnista tilannettaan vakavaksi ja osaa vaatia tarvitsemaansa palvelua. Silloin, kun tunnistaa, on hänen melko haasteellista ajaa omaa etuaan ja asiaansa.

Valitettavasti välillä tuntuu, että ikäihmisen sairaudet ja alhainen toimintakyky tekevät palveluntuottajalle huonon palvelun antamisesta helpompaa. On epätodennäköistä, että vanha ihminen kirjoittaa asiasta julkisesti sosiaalisessa mediassa tai että yksin asuva ja yksinäinen kertoo huonosta palvelukokemuksestaan eteenpäin. Haasteellinen tilanne kotona voi myös helpottaa palveluntuottajan päätöstä olla tarjoamatta mitään palvelua.

Etenkin haasteellisia ovat ne tilanteet, jossa seniorilla on päihde- ja mielenterveysongelmia: mieliala palvelun vastaanottamiselle voi vaihdella radikaalistikin päivästä riippuen. Jos päihteitä käyttävä toivoo usein lisäapua ja toteaa huonona päivänä, ettei haluakaan apua, ei voida todeta asian olevan sillä selvä ja lähteä paikan päältä tuohtuneena pois. Tällaista tilannetta ei ratkaista pakottamalla, mutta keinoja kyllä löytyy. Olemme nähneet monta kertaa, kuinka vaikeat tilanteet ratkeavat, kun asiakkaan kanssa rakennetaan luottamuksellinen suhde, jossa hän tulee kuulluksi ja jonka myötä todelliset tarpeet tulevat esiin ja tarpeisiin voidaan vastata oikealla tavalla.

Vaikeaa huoli-ilmoituksen tekemisessä on se, etteivät ihmiset tiedä, milloin sen voi tehdä. Sen tekeminen voi arveluttaa ja pelottaa. Vaikeutta lisää se, että joskus omainen käyttäytyy epäasianmukaisesti iäkästä kohtaan, jolloin ikäihmisen itsemääräämisoikeus on uhattuna ja hoidon toteutuminen voi kärsiä. Näitä tilanteita on vaikea tunnistaa ja ne vaativat erityistä havainnointia. Erityisesti, jos kaltoinkohtelua tapahtuu omassa kodissa.

Toivon, että huoli-ilmoitus tulee kaikille suomalaisille tutuksi ja että ilmoituksen tekeminen tehdään kuntien puolesta helpoksi. Uskon, että tulevaisuudessa palvelun laadussa ei voida tinkiä, sillä tulevaisuuden seniorit käyttävät sosiaalista mediaa, jossa viestivät epäkohdista, huonosta palvelusta ja epäinhimillisestä kohtelusta. Nyt asia on ollut vaiettu ja siltä on voitu sulkea silmät.

 

Iida Kujanpää, Ilostu Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja