Olen ajatellut tämän blogitekstin kirjoittamista jo pitkän tovin. Rakkaudesta alaani, minulta löytyy yleensä paljon sanottavaa ja tarkkana ihmisenä haluan tekstin näyttävän hyvältä ja sitä lukevien ihmisten silmissä oikealta ja riittävän asialliselta, tai ainakin ajatuksia herättävältä. Haluan kuvitella, kuinka niin alalla toimivat asiantuntijat, kuin asiakkaat ja omaisetkin nyökyttelevät jutun äärellä hyväksyvästi ja heittävät ajatuksen tasolla kanssani ylävitosen.

Ikääntyneisiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta kirjoittaminen on minulle vaikeaa. Mistä aloittaisin ja mitä sanoisin fiksusti? Normaalisti tekstiä aiheesta kuin aiheesta voi höystää nokkeluuksilla ja huumorilla. Toki Auervaara -tarinoista ja vastaavista on saatu lukea ja kuulla ja niistä on riittänyt tv -sketseihin saakka ainesta. Vitsit viriävät, koska niissä ei olla niin sanotulla synkällä puolella. Enkä tällä tarkoita sitä, että vähättelisin emotionaalisen ja taloudellisen kaltoinkohtelun luonnetta.

Ehkä on luonnollista, että ikävät ja synkät asiat tuntuvat epämukavuusalueelta. Ne ovat herkkiä, kivuliaita ja vaiettuja asioita. Ehkä kokemukset työelämän poluilta tuovat muistiin tilanteita, jotka heijastelevat tekstin tuottamiseen. Jännitteisiä tilanteita, joita ei haluaisi rikkoa väärin asetelluilla sanoilla.

Olen työskennellyt pitkään sote-alalla erilaisissa tehtävissä. Aloitin nuorena lähihoitajana, jolla ei ollut kummoista kokemusta ikääntyneistä muuten kuin harjoittelujaksoista opiskeluaikana. Muistan jo urani alussa puuttuneeni tilanteisiin, joissa asiakas jäi tavalla tai toisella alakynteen. Muistan myös hetkiä, jotka olivat hämmentäviä ja joita en osannut oman ujouteni takia käsitellä. Varmasti on ollut myös hetkiä, jolloin en ole ymmärtänyt, mitä on tapahtumassa. Jälkeenpäin on vaikeaa olla tuntematta syyllisyyttä siitä, etten osannut tehdä oikein. Jos olisin silloin tiennyt sen mitä nyt, niin olisinko pelastanut tilanteen? Olisinko pelastanut ihmisen? Tänä päivänä minulla olisi nuorelle itselleni muutama neuvo, joilla pääsisi jo hyvään alkuun.

Kaltoinkohtelun tabut elävät pimeässä piilossa. Vammaisen ikääntyneen seksuaalinen hyväksikäyttö tai sata vuotiaan toistuva fyysinen pahoinpitely ovat esimerkkejä vaietuimman väkivallan muodoista. Kaltoinkohtelu voi näyttäytyä ulkopuoliselle myös arkisen hetken hämäryytenä. Jokin on tilanteessa oudosti. Se on paikalla kuin häilyvä sumu, joka toisinaan vaihtuu rankkasateeksi ja hirmumyrskyksi. Se, mitä tapahtuu oven sulkeuduttua tai puhelun päätyttyä, on salaisuus. Sen jälkeen paistaa aurinko. Kaikki on taas hyvin seuraavaan kertaan saakka. Taloudellinen hyväksikäyttö on helppo verhoilla asioista huolehtimiseen ja taitavaan sanailuun. Jos vanha ihminen on taloudellisesti toimeen tuleva, niin kenen salapoliisin taidoilla selvitetään, että hän maksaa huolehtijalleen vasten tahtoaan liikaa taskurahaa?

Moni kaltoinkohtelutilanne on tunnistettavissa, käsiteltävissä ja estettävissä, mikäli tietoa ja osaamista, sekä oppimisen mahdollisuuksia konkreettiseen toimimiseen on helposti saatavilla. Jokainen meistä on yksilö, joka toimii työssään ammatillisten ja ammattieettisten tapojen mukaisesti. Taustalla vaikuttavat myös omat kasvatukseen ja luonteeseen, sekä henkilökohtaiseen että työpaikan kulttuuriin liittyvät seikat.  Joissakin työyhteisöissä keskustelukulttuuri on avointa, kaikki ajatukset ja epävarmuudet sallivaa. Ammatilliseen keskusteluun ollaan valmiita ja asioita viedään sujuvasti käytännön tasolle. Toisaalla priorisoidaan muut työtehtävät yhteisen keskustelun ja kehittämisen edelle ja annetaan arjen kulkea kuten ennenkin. Mutta mikä muu on tärkeämpää, kuin asiakkaan edun mukaisen yhteisen työn tekeminen?

Aiheen ja tilanteiden tunnistaminen, puheeksi ottaminen ja puuttuminen vaativat kuitenkin aikaa siinä missä muukin ammatillisen osaamisen kehittämien. Miten työyhteisössä ajatellaan, mitä sovitaan ja miten toimitaan? Millaista tukea voi saada esimieheltä ja työtovereilta? Näitä tulisi kerrata säännöllisesti, jotta kaltoinkohtelun teemaan liittyvän ammatillisen epämukavuusalueen pinta-ala pienenee. Jotta asiakkaan hyvinvoinnin ja turvallisen vanhuuden pinta-ala suurenee. Puuttuminen on toki kirjattu lakiin, mutta kukaan meistä ei synny lakikirja kainalossa ja tulkintaohje toisessa.

Nina Arekari
Sihteeri
Suomen Geronomiliitto ry