Ammattikorkeakouluopiskelijoiden ajatuksia ja kokemuksia ikääntyneiden kaltoinkohtelusta

Mitä opiskelijat ajattelevat ikääntyneiden kaltoinkohtelusta, millaisia kokemuksia heillä on kaltoinkohtelusta harjoittelujen, työkokemuksen tai muun elämän kautta? Pyysin sosiaali – terveys- ja kirkonalan opiskelijoiltamme vapaita kirjoituksia koskien ikääntyneiden kaltoinkohtelua. Muutama asian ajankohtaiseksi ja tärkeäksi kokeva opiskelija vastasi heti pyyntööni.

Kaltoinkohtelua oli kohdattu kotihoidossa, palveluasumisessa ja sairaalassa. Kotona tapahtuvaa kaltoinkohtelua oli esimerkiksi riittämätön avun, tuen ja tarvikkeiden saanti. Ikääntyneen elämänlaatua arvioitiin heikoksi, jos ravitsemuksessa, lääkityksessä, vaatteissa ja apuvälineissä oli puutteita.  Tämä saattoi johtua esimerkiksi omaishoitajan osaamattomuudesta, väsymyksestä tai välinpitämättömyydestä tai haluttomuudesta ottaa apua vastaan. Kaltoinkohtelua opiskelijoiden mukaan oli myös se, ettei ikääntynyt päässyt halutessaan ulos tai asioille. Jollain asiakkaalla ainoa ajankäyttötapa oli television katselu epämukavassa tuolissa.

Kotihoidon henkilökunnan puuttuminen kotona tapahtuvaan hoidon laiminlyöntiin ja riskitilanteisiin oli opiskelijoiden mielestä joskus liian hidasta tai varovaista. Kotona saattoi asua muistisairas pariskunta, joiden jääkaappi oli täynnä pilaantunutta ruokaa. Lääkkeiden kanssa oli myös ongelmia, kun asiakkaat halusivat itse vastata lääkityksestä, mutta muistisairaus esti turvallisen lääkehoidon. Haasteena nähtiin itsemääräämisoikeuden ja turvallisuuden ristiriita.

Terveyskeskuksessa ja sairaalassa opiskelijat olivat havainnoineet henkilökunnan epäammatillista käytöstä, kuten ikääntyneiden kovakouraista kohtelua hoitotilanteissa, ylipuhumista ja vieraalla kielellä puhumista, kiroilua, potilaille naureskelua ja potilaiden matkimista kahvihuoneessa. Joitakin hoitotilanteita hoidettiin yksin, vaikka kivuton ja hallittu hoito olisi edellyttänyt kahta hoitajaa. Potilaiden ääneen esittämiä tai muutoin havaittuja pelkoja ei aina huomioitu.

Koen, että meillä uusilla opiskelevilla hoitotyönammattilaisilla on mahdollisuudet parantaa potilaiden/asiakkaiden asemaa. Näin päätti tekstinsä eräs opiskelija. Kaltoinkohtelusta puhuminen, sen määrittely, tunnistaminen ja siihen puuttuminen jo opiskeluaikana on tärkeää ja oppilaitoksilla on tässä keskeinen rooli.

 

Eeva Kivelä
Lehtori
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)