Kotona paras?
Me ihmiset olemme alkujamme sosiaalisia olentoja. Meille on luontevaa olla osa perhettä, sukua ja laajempaa yhteisöä. Nykyisin monet kuitenkin asuvat yksin, joko omasta tahdostaan tai olosuhteiden pakosta. Maamme kaikista asuntokunnista noin 40 prosenttia on yhden hengen asuntokuntia. Tämä tarkoittaa yli miljoonaa yksin asuvaa suomalaista. Näistä miljoonasta huomattava osa on yli 65-vuotiaita.

Iäkäs tuttavani on kumppaninsa kuoltua asunut jo kahdeksan vuotta yksin kerrostalokodissaan. Muutama vuosi sitten hän mursi lonkkansa talviliukkailla kaatuessaan. Toimintakyky ei ole sen jälkeen palautunut entiselleen. Keppi tai rollaattori on tukena ulkona liikkuessa eikä sisäänkäynnin ulkoportaita ole helppo kulkea. Elämänpiiri on muuttunut suppeammaksi, kun asioilla käynti ja ystävien tapaaminen ovat vaikeutuneet. Harrastuksetkin ovat saaneet jäädä. Mies kaipaa entisiä aikoja, jolloin jokainen päivä oli elämäntäyteinen. Hän tahtoisi päästä asumaan palvelutaloon, jossa olisi juttuseuraa ja kaikenlaista tekemistä. Kunnan asettamat kriteerit eivät kuitenkaan täyty eikä pienellä eläkkeellä sinnittelevällä ole varaa asuntoon yksityisessä palvelutalossa. Kuukauden tulot hupenisivat kokonaan vuokraan ja pakollisiin peruspalvelu- ja turvamaksuihin.

Vanhuspalvelulaissa korostetaan kotona asumista ja pidetään sitä parhaana vaihtoehtona iäkkäälle ihmiselle. Lain toimeenpanoa tukevissa laatusuosituksissa sanotaan, että ikääntyneen väestön elämänlaadun kannalta keskeisin asumisen paikka on oma koti, joka tukee itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja mielekästä tekemistä. Painotan suosituksen sanoja ”koti, joka tukee”. Mikä tahansa koti ei tue näiden tavoitteiden toteutumista. Monen iäkkään ihmisen kohdalla itsemääräämisoikeus, osallisuus ja mielekäs tekeminen eivät ole osa arkipäivää. Etenkin yksin asuvilla iäkkäillä, joiden toimintakyky on heikentynyt, nämä useimmille meistä itsestään selvät asiat toteutuvat puutteellisesti, jos ollenkaan. Kotihoidon ammattilaiset antavat apunsa ja tekevät tunnollisesti oman työnsä, mutta tulevat ja menevät omaan tahtiinsa. Iäkkään ihmisen elämäntapoja, tottumuksia ja toiveita ei tiukkojen aikataulujen puitteissa juuri pystytä ottamaan huomioon. Kodista ei välttämättä pääse ulkoilemaan, harrastamaan tai tapaamaan ystäviä silloin kun haluaisi. Koti ei tunnukaan enää siltä mukavalta ja turvalliselta paikalta, johon nuorempana mielellään palasi työpäivän jälkeen. Pahimmillaan koti voi tuntua melkein kuin vankilalta.

Iäkkään ihmisen tulisi toimintakyvyn heikennyttyä ja palvelutarpeiden lisäännyttyä, tai hänen tuntiessaan itsensä yksinäiseksi ja turvattomaksi, saada valita omaan tilanteeseensa sopivin asumismuoto. Tällaisia asumismuotoja ovat mm. erilaiset seniori- ja palvelutalot, ryhmäkodit, perhekodit sekä asunnot eri-ikäisten asumista yhdistävissä elämänkaarikortteleissa. Nykyään valinnan mahdollisuus on kuitenkin vain kaikkein hyvätuloisimmilla. Tarvetta olisi edullisille vaihtoehtoisille asumismuodoille, jotta myös vähävarainen iäkäs ihminen voisi järjestää asumisensa tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti.

Sari Jokinen
Tutkija
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos