”Miksi vanhustenhoito ei kiinnosta vastavalmistuneita hoitajia?”

Moni terveysalan opiskelija kohtaa opintojensa aikana paljon ikäihmisiä niin hoitokodeissa, sairaaloissa kuin kotihoidossakin. Opiskelija on usein nuori ja empaattinen ja muistaa opettajien opeista juuri sen, mitä ei saisi tehdä ja mikä on väärin. Ensimmäiset kesätyötkin ovat useimmiten ikääntyneiden parissa. Nuori on avoin oppimaan, mutta edessä saattaa olla mahdottomilta ja epäeettisiltä tuntuvia tilanteita. Koulun opit ja oma etiikka eivät aina kohtaa työelämän todellisuutta. Emme pidä mitenkään kummallisena tuoretta Sanna Koskisen väitöstutkimustulosta siitä, että ikääntyneiden hoito ei mahdu nuorten hoitoalan työntekijöiden kiinnostuslistan kärkeen. Syiksi vähäiseen kiinnostukseen on nostettu esimerkiksi työn tehtäväkeskeisyys ja kiinnostuksen suuntautuminen akuuttipuolen hektisempään, alati muuttuvaan toimintaympäristöön.

 

Itse sairaanhoitajaopiskelijoina emme koe asian olevan ainoastaan näin. Moni hoitoalan opiskelija voi koulutuksen alkuvaiheessa olla innostunut vanhusten parissa työskentelystä, mutta ensimmäiset harjoittelu- ja työpaikat ratkaisevat paljon. Harjoittelujaksojen arviointikriteereissäkin mainitaan halukkuus samaistua ammatin harjoittajiin, ja sydämellään työtä tekeviltä hoitajilta olemme saaneet paljon hyvää oppia esimerkiksi muistisairaiden parissa työskentelyyn. Näillä hoitajilla on aikaa asiakkaille ja he ovat luontevasti mukana kehittämässä työnkuvaansa. Valitettavasti kaikkien hoitajien arvomaailma ei ole samanlainen, ja esimerkiksi kiire ja muiden vähäiseltä tuntuva arvostus rankkaa työtä kohtaan voivat turhauttaa kovasti, mikä lisää laiminlyöntien riskiä. Niinpä yhdessä työvuorossa opiskelija saattaa nähdä, miten vanhuksia makuutetaan sängyissä turvalaitojen takana, nostetaan epäergonomisesti, laiminlyödään hygieniaa säästösyistä tai annetaan lääkkeitä murskaamalla ne rutiininomaisesti ruuan joukkoon. Kuntouttava työote alkaa kuulostaa pelkältä sanahelinältä, kun sen toteuttamiseen ei vain tunnu olevan mahdollisuuksia.

 

Aiemmin tässä blogissa SuPer ry:n Soili Nevala kirjoittaa osuvasti kotihoidon työntekijän huolesta muistisairaan asiakkaan jäädessä taas yksin kotiinsa pitkäksi aikaa. Pitkäaikaishoidossa jokainen hoitaja kohtaa päivittäin masentuneita ja kuolemaa toivovia ikääntyneitä. Vanhustyössä vaadittava herkkyys voi osoittautua kompastuskiveksi, kun (kliseisesti) työtään ei saa tehdä kunnolla ja eettisesti arveluttavia tilanteita ja niiden aiheuttamaa kuormitusta kertyy työviikkoon aivan liikaa. Työuran alussa on vaikeaa lähteä yksin arvostelemaan toisten toimintaa. Nuorempien hoitajien sukupolvi osaa kenties jo paremmin sitä tervettä itsekkyyttä, ja lähtee muihin töihin ennen kuin oma jaksaminen loppuu. Samalla ikääntyneiden määrä kasvaa, hoitajien työtaakka kasvaa, laiminlyöntien määrä kasvaa ja jostain pitäisi vaan löytyä uusia motivoituneita työntekijöitä alaa kehittämään. Asennemuutosta tarvitaan, ja pian.

 

Opintojemme alussa hoitotyön perusteiden opettaja näytti tunnilla jakson Hoivakoti kuntoon -tv-sarjasta, jossa valmentajat mursivat somerolaisen hoivakodin totuttuja rutiineja ja kannustivat hoitajia uudenlaiseen ajatteluun. Tulokset olivat hyviä ja sarjaa oli ilo seurata. Silloin emme vielä tienneet, miten huonosti asiat voivat olla ja miten tärkeää vallankumouksen käynnistäminen on. Toivomme, että ikääntyneiden hoidolle saadaan yhdessä iloisemmat kasvot!