Osaammeko kunnella kätkettyjä ääniä?

Rikosuhripäivystyksessä (RIKU) ohjataan, neuvotaan ja tuetaan rikoksen uhreja, heidän läheisiään sekä rikosasiassa todistavia rikoksen tyypistä riippumatta. Kaikki tämä voi tapahtua, jos asiakas vain löytää palveluihin. Käytännössä asiakas yleensä ohjautuu palveluihimme jonkun muun tahon ohjaamana. Suurin yksittäinen palveluun ohjaaja on poliisi, jonka velvollisuus on arvioida asianomistajan suojelun tarve ja ohjata rikoksen uhreja heille suunnattuihin palveluihin.

Ikääntyneet ihmiset ovat helposti haavoittuva ryhmä, joka tarvitsee erityisesti palveluohjausta päästäkseen olemassa olevien palveluiden piiriin. Monet ikäihmiset eivät tiedä, mitä palveluita on olemassa ja mihin palveluihin he ovat oikeutettuja. Heille ei yleensä myöskään ole tyypillistä surffailla netissä etsimässä mahdollisia auttavia tahoja. Ja tietysti toivomme, ettei ikääntyneiden rikoksen uhriksi joutuminen olisi niin arkipäiväistä, että siinä tilanteessa tarvittavat palvelut olisivat automaattisesti yksittäisillä vanhuksilla tiedossa.

Syyllisyys ja häpeä tapahtuneesta ovat hyvin tyypillisiä tunteita rikoksen uhriksi joutuneen kokemusmaailmassa. Avun hakemisen kynnys voi tällöin olla korkea ja vaikeasta asiasta puhuminen on joskus lähes mahdotonta. Sellaisessa tilanteessa myös nuoremmat ja paremmin toimintakykyiset henkilötkin ovat usein vaikean paikan edessä.

Ikääntyneiden kohdalla voidaan usein nähdä toimintakyvyn ja terveyden heikkenemistä, elämänpiirin supistumista, sosiaalisen verkoston harvenemista ja muita iän mukana tulleita arjen muutoksia. Usein on niin, että mahdollista kaltoinkohtelua tai väkivaltaa ei edes huomata vanhuksen arjessa – eikä niistä siten osata kysyä henkilöltä itseltään.

Tiedämme, että läheisväkivalta ei ole iästä riippuvaista. Mahdolliset väkivallan jättämät jäljet on erityisesti ikääntyneiden kohdalla hyvin helppoa olettaa ja hyväksyä iän tuoman kömpelyyden aiheuttamiksi. Ikäihmisen huonokuntoisuutta pidetäänkin helposti iästä johtuvana muutoksena tai oman välinpitämättömyyden aiheuttamana – eikä ajatus mahdollisesta ikääntyneen kaltoinkohtelusta juolahda ensimmäisenä mieleen.

Kaltoinkohtelu ja väkivalta ovat aina väärin. Uhrin ei pitäisi tuntea häpeää tilanteestaan vaan hänen tulisi voida sekä pyytää että saada apua mahdollisimman helposti ja luontevasti. Kaikkien ikääntyneiden kanssa työskentelevien pitäisi rohkaistua ottamaan mahdollinen kaltoinkohtelu tai väkivalta puheeksi muiden käytännön asioiden ohessa. Tällaisen vaikean asian puheeksi ottamisen tulisi olla ammattilaisten vastuulla siten, että ikääntyneen itsensä ei tarvitse osata tai jaksaa perätä oikeuksiaan.

Nykyään eletään pitkään omassa kodissa eikä kaikilla ikääntyneillä ole vakituisesti mitään yhteyttä esimerkiksi kotipalveluihin. Monenlaista tekniikkaa on tarjolla ikäihmisten arjen helpotukseksi, mutta inhimillisen auttajan korvaajana tekniikka voi lisätä yksinäisyyttä. Olisi tärkeää, että läheiset, naapurit, päivätoimintakeskuksen tai seurakunnan työntekijät tai muut ikääntyneitä henkilöitä tapaavat kiinnittäisivät huomiota iäkkäiden hyvinvointiin ja olisivat myös valmiita ottamaan puheeksi mahdolliset vaikeudet.

Eri ammattilaisryhmät ovat tärkeässä asemassa ehkäisemässä kaltoinkohtelua ja väkivaltaa ennalta sekä ohjaamassa niiden kohteeksi joutuneita henkilöitä tarpeellisiin palveluihin. Kuka tahansa voi kuitenkin olla ”ihmisyyden ammattilainen” ja ”ihmisyyden kokemusasiantuntija”. Valmius keskustella ja auttaa tai ohjata avun piiriin on tärkeää, jotta kaltoinkohtelu ja väkivalta eivät jää kätköön. Yritetään kuunnella tarkemmin kätkettyjä ääniä.

Kirjoittanut 6/2017

Aluejohtaja Katariina Westman

Rikosuhripäivystys, Sisä-Suomi