Turvallisesti verkossa

Naisten Linja saa jatkuvasti asiakasyhteydenottoja, joissa kerrotaan nettiväkivallasta. Kuten ”live-elämässä”, väkivallan kirjo ja määrä on laaja myös netissä. Väkivalta ei katso ikää tai sosiaalista statusta, sitä kohtaavat kaikki. On kuitenkin tosiasia, että ikääntyneiden naisten riski kokea väkivaltaa on muita ryhmiä suurempi. Heidän osaamisensa tehdä netistä turvallisempi voi olla huomattavasti vähäisempää, kuin nuorilla. Nettiväkivaltaa voi olla esimerkiksi sosiaalisen elämän kontrollointi tai taloudellinen väkivalta.

Parisuhdeväkivallalle on tyypillistä, että siihen kuuluu myös yksityisyyden suojan loukkaamista ja sosiaalisen elämän rajoittamista. Väkivaltainen puoliso haluaa tietää kenen kanssa ja mitä on juteltu, missä on tavattu ja millaisia sähköposteja on lähetetty. Salasana kuuluu väkivaltaisen kumppanin mielestä hänelle. Jos ei ole mitään salattavaa, miksi pitää olla salainen salasana? Nykyisin myös suuri osa talousasioista hoidetaan netissä. Henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla on helppo tilata maksullisia palveluja nuoremman sukulaisen tai oman lapsen toimesta, kun ikääntynyt ”ei itse enää kykene” pitämään huolta omista asioistaan.

Naisten Linja haluaa muistuttaa, ettei väkivalta ole koskaan sen uhrin syy, vaan vastuu väkivallasta on sen tekijällä. Se ei silti tarkoita sitä, etteivät ulkopuoliset voisi puuttua väkivaltaan sitä tunnistaessaan. Erityisesti ikääntyneiden naisten kokemaa väkivaltaa on vaikea tunnistaa. Se saattaa olla pitkään jatkunutta, ”tavallista” ja totuttua toimintaa jonkun sukulaisen tai kumppanin taholta.

Nettiin ja sosiaaliseen mediaan ei kuitenkaan kannata suhtautua kielteisesti siten, että rajoittaa itse omaa netinkäyttöään. Monissa laitteissa ja sovelluksissa on mahdollisuus tarkistaa ja muuttaa asetuksia siten, että oma käyttö on turvallisempaa. Naisten Linja on ollut mukana julkaisemassa Facebookin ja NNEDV:n (National Network to End Domestic Violence) suomenkielisen turvallisuusoppaan Facebookin käyttäjille. Sen voi lukea ja ladata käyttöönsä Naisten Linjan nettisivuilta https://fbnewsroomus.files.wordpress.com/2017/03/opasturvallisuuteenfacebookissa.pdf . Oppaassa mm ohjeistetaan tarkasti, miten oman sivustonsa yksityisyysasetukset voi säätää mahdollisimman tiukoiksi tai yksityiskohtaisiksi.

Haluamme kannustaa kaikkia käyttämään nettiä ja somea itselleen mukavalla ja sopivalla tavalla. Teknologian tarkoitus ei ole ahdistaa, vaikeuttaa tai vaarantaa kenenkään elämää, vaan tuottaa iloa ja hyötyä. Pidä yhteyttä ystäviisi, sukulaisiin ja tuttuihin, joihin haluat. Puhu luotettaville ihmisille avoimesti kokemuksistasi ja pyydä apua, jos tuntuu, että et itse osaa. On tärkeää, että jokainen saa kokea itse hallitsevansa oman turvallisen tilansa myös netissä. Se on kaikkien meidän oikeus, iästä riippumatta.

Kirjoittanut 6/2017

Katriina Raine, Naisten Linja